TIEDOTE – YLEISEN VEROKANNAN MUUTOS

Taustaa

Suomen hallitus on päättänyt yleisen arvonlisäverokannan nostamisesta 24 prosentista 25,5 prosenttiin. Muutos on tullut voimaan 1.9.2024 ja uutta arvonlisäverokantaa tullaan soveltamaan sellaisiin tavaroihin ja palveluihin, joiden verokanta on aiemmin ollut 24 prosenttia.

Muutos on astunut voimaan 1.9.2024 klo 00:00. Siirtymäaikaa muutokseen ei ole.

Tavaran toimitushetki ratkaisee, mitä verokantaa käytetään

Tavaran myynnin arvonlisävero kohdistetaan yleensä sille verokaudelle, jonka aikana tavara on toimitettu eli luovutettu ostajan haltuun. Jos tavara luovutetaan ostajalle viimeistään 31.8.2024, sovellettava verokanta on 24 %, vaikka ostaja maksaisi tavaran myöhemmin syyskuun aikana.

Muita tulevia suunnitteilla olevia alv veromuutoksia:

Hallitusohjelmassa olevan alennetun 10 prosentin verokannan nosto 14 prosenttiin on mahdollisesti tulossa voimaan 1.1.2025.

Lisäksi makeisten ja suklaatuotteiden nostaminen yleiseen verokantaan on mahdollisesti tapahtumassa vuoden 2025 aikana. Tarkempi ajankohta on vielä määrittelemättä.

Tämän hetken tiedon mukaan siis vain yleinen verokanta 24% muuttuu 25,5% 1.9.2024 00:0

Mando-kassojen verokannan muutos

Mandon taustajärjestelmään ajettiin Mando Oy:n puolesta tietokanta-ajo , jonka jälkeen kassoilla kannattaa tehdä ensin päivän päätös ja ladata sitten kassoille parametrit. Tämä parametrilataus ottaa käyttöön 25,5% verokannat niillä tuotteilla, jotka aiemmin olivat 24% verokannassa.
EDIT: Tietokanta-ajo on suoritettu 31.8.2024. 23:30-00:00 välisenä aikana ja parametrit voi noutaa kassoille.

Parametrien latauksen jälkeen avataan uusi liikepäivä päivämäärälle 1.9.2024 ja tarkistetaan, että verokannat ovat muuttuneet 25,5% prosenttiin. Mandon taustaan jätetään vanha verokanta 24% mm. raportointia varten ja uusi verokanta perustetaan 25,5 prosenttiin.

Tuotteiden myyntihintaan tai niiden korotuksiin Mando Oy ei ota kantaa, vaan asiakas tekee korotuksia itse, niin halutessaan.

Casio-kassojen verokannan muutos

Casion laitevalmistus ja tuki on maailmanlaajuisesti päättynyt. Mando Oy tarjoaa kuitenkin päivitysohjeen vielä tuetuille Casio-kassamalleille.

Tämän lisäksi käytettävissä on tuki soittamalla maksulliseen tukipuhelinnumeroomme. (p. 0600-12356, Soittajahinnat: 2,21 €/min (alv.24%) + mpm/pvm). Tuki palvelee arkisin klo 9-16.

Periaate Casio-kassojen osalta on, että uutta verokantaa ei perusteta, vaan muokataan olemassa olevaa 24% verokantaa 25,5% verokannaksi. Muutoksia ei voi tehdä etukäteen, vaan ne pitää tehdä vasta uuden verokannan astuttua voimaan.

Ensin kassoilta tehdään kaikki tarvittavat Z-raportit, (päivä-, kuukausi- ja vuosinollaus), jonka jälkeen tehdään muutokset kassalle. Muutokset tapahtuvat asiakkaan omalla vastuulla.

Casio-kassojen tuki

Mando Oy on päättänyt tukea vielä toistaiseksi seuraavia Casio-kassamalleja:

Näppäinkassat:

  • Casio SE-S100

Lataa ohje tästä ->

  • Casio SE-S400
  • Casio SE-S3000
  • Casio SE-C450
  • Casio SE-C3500

Lataa ohje tästä ->

Casio V-R-sarjan kassat:

  • V-R 200
  • V-R 7100

Lataa ohje tästä ->

Casio QT-sarja:

Casio QT-sarjan kassat tuetaan, mikäli laitteet ovat ylläpitosopimuksen piirissä. Ylläpitoasiakkaat voivat pyytää ohjeet alla mainittuihin QT-sarjan kassoihin Mandon myynnistä myynti@mando.fi

Huom! QT-sarjan laitetuki tullaan myös lopettamaan vuoden 2024 lopussa kaikilta osin.

  • QT-6100
  • QT-6600

Tästä vanhemmille malleille ei tukea tai ohjeita tule jatkossa olemaan saatavilla. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö vanhemmissakin Casio-kassoissa verokannan muutos olisi mahdollista. Verokantaa voi halutessaan yrittää muuttaa, mikäli omalla vastuulla haluaa tämän tehdä.

Vanhempia ei tuettuja malleja ovat esimerkiksi:

Vanhempi SE-sarja:

  • Casio SE-S10
  • Casio SE-S300
  • Casio SE-S2000
  • Casio SE-C300
  • Casio SE-C2000

Casio TE-sarja:

  • Casio TE-M80
  • Casio TE-100
  • Casio TE-2000
  • Casio TE-2200
  • Casio TE-2400
  • Casio TE-3000
  • Casio TE-4000
  • Casio TE-8000

Casio CE ja TK-sarja:

  • Casio CE-T300
  • Casio TK-800
  • Casio TK-T200

Kaikille Casio-asiakkaille suosittelemme joka tapauksessa kassajärjestelmän vaihtoa, sillä varaosat ja tuki tulevat päättymään ennen pitkää kaikissa malleissa. Vanhemmassa Casio-sarjassa vaihtoaika on enemmän kuin ajankohtainen.

Mando Oy (aiemmin Jari Ahola Oy) ja sen henkilökunta ovat toimineet kassojen ja maksupäätteiden kanssa jo yli 30 vuotta. Mikäli kassan vaihto tulee nyt ajankohtaiseksi, olemme ilomielin palveluksessanne. Myyntitiimimme yhteystiedot ovat:

Puhelin:         020 7890 750
Sähköposti:   myynti@mando.fi

Yhteistyöterveisin,

Oni Naklert
toimitusjohtaja
Mando Oy

.rsTmb{ visibility: none; }